Kaksi pantaa, uusi kotelo ja ensimmäinen tunnistettu haukku
Vertailureissuja kahdella pannalla, ajon itse tunnistava panta, ensimmäinen tunnistettu haukku – ja kattavuussolmu metsässä.
Viime kirjoituksen jälkeen on oltu metsässä melkein joka päivä. Lyhyesti, missä mennään.
Laikku on kulkenut kaksi pantaa kaulassa, ja samaa lenkkiä on kierretty kerta toisensa jälkeen. Kokeillaan eri rakenteita, antenneja ja koteloita rinnakkain, jotta löytyy se resepti, joka kuuluu kauas ja kestää suomalaisen metsän, sateen ja koiran menon. Muutama asia on jo karsiutunut pois, ja kotelo on saanut uuden, tiiviin version sen sateisen reissun jäljiltä.
Panta tietää nyt itse, mitä se tekee. Se erottaa laatikossa makaamisen, nukkuvan koiran, kävelyn ja ajon, ja kun ajo on päällä, se nostaa päivitystahtia itse. Tämä on hiottu oikeilla nauhoituksilla oikeilta koirilta: nukkuva, rapsuttava, pihalla pyörivä ja autossa istuva koira eivät saa nostaa tahtia, koska silloin akku kuluisi turhaan.
Ja ensimmäistä kertaa panta tunnisti haukun. Ensin nauhoituksista: se löysi haukun juuri niiltä reissuilta, joille olin merkinnyt haukkua, eikä mistään muualta – ei ravistelusta, ei autosta, ei unesta. Ja sitten tämän päivän reissulla oikeasti: Laikku haukkui kahdesti, panta ilmoitti molemmista eikä kertaakaan turhaan. Ääntä ei tallenneta eikä lähetetä minnekään: panta päättää liikkeestä.
Kattavuussolmuja on viety maastoon. Viimeisimmällä reissulla yksi kiinnitettiin puuhun kesken lenkin, sinne, missä koira yleensä työskentelee. Solmu tekee kaksi asiaa. Se pidentää oman radion kantamaa: panta, joka olisi jo katveessa, kuuluu puhelimeen solmun kautta. Ja kun solmu tavoittaa pilvisolmun, kantamalla ei ole enää rajaa: koira näkyy kartalla kotona ja kaverin puhelimessa toisella puolella maata. Tällä reissulla kotona istuva näki koiran koko lenkin ajan juuri sen yhden solmun kautta.
Ja kasa asioita, jotka eivät näy missään, mutta on tehty.